Kaikki valot päälle!


Sukellus, Vesiurheilu by Nina P., 18.11.2017
Yösukellus on hauskaa puuhaa, ja meidän rakkaan maamme sijainti tällä maapallolla tarjoaa siihen oivalliset puitteet - pimeää kun on näin vuoden viimeisellä neljänneksellä ihan riittävästi.

Yösukellus, tai puhutaan mieluumminkin pimeäsukelluksesta, saattaa ensikorvaan kuulostaa hippasen hämärältä puuhalta. Kun rohkeasti uskaltautuu kokeneempien matkaan (tai jos haluaa vetää hauskimman ja hyödyllisimmän kautta, niin esim. ilmoittautuminen PADI Night Diver -kurssille on voittajan valinta!) ja huomaat, että kun on itseluottamusta valita olosuhteiden mukaan hyvä kohde, älyää ottaa mukaan oikeat kamppeet (ja osaa käyttää niitä) ja järjestää pintaolosuhteista lähtien turvalliset puitteet puuhastella pimeässä. Kun kaikki edellämainitut ovat ns. mintissä, niin sukellus pimeässä on ihan maailman parasta puuhaa, ja silleen sopivasti jännääkin.


Sukeltajaryhmä valmiina tutkimaan Iso-Melkuttimen maisemia auringonlaskun jälkeen.

Oma palo pimeäsukellukseen sai alkukipinänsä ihan sukellusnoviisina, ensimmäisellä Punaisen Meren reissulla. Oli kiehtovaa nähdä, kuinka päivällä riuttoja hallinneet otukset olivat väistyneet yöpuulle ja tilalle oli saapunut rellästämään kaikenmoisia yökyöpeleitä. Myös päivällä flegmaattisemmat otukset saattoivat intoutua pimeän tullen ruoanhankkimispuuhiin, joka on välillä melko dramaattista seurattavaa. Ensimmäisestä pimeästä lomasukelluksesta lähtien en ole jättänyt yhtään tarjottua hämäräkeikkaa väliin.

Maailman merillä eliöstön laji- ja käytösmuutokset tulevat korostetusti esille jo lajiston runsaudenkin vuoksi.
Sama kyllä tapahtuu myös täällä Suomessa: Vuodenajasta riippuen näet piiloistaan ulos tulleita katkarapuja meressä, järvissä rapuja iltakävelyllään. Meressä syvyyksissä päivän saalistaneet kalat saattavat vetäytyä rauhaisiin rantalahtiin viettämään yöaikaa - usein nimenomaan pimeä aika on otollisin kuoreiden ja vaikka isotuulenkalojen näkemiseen.



Sukeltajat valmistautuvat sukellukseen. Valot valaisevat hienosti vettä, joka on juurikin niin tyypillisen pohjoisen Suomenlahden väristä tässä kuvassa, kun vaan olla saattaa.

Tässä tekstissä on turha lähteä erittelemään viileän veden sukellusvarusteita, sillä se on itsessään jo oma lukunsa. Tai siis: todella monta lukua. Keskitytään siis valaisimiin sun muihin erikoisvermeisiin. Vaikka sukelluksen aikana valaisu on tärkeää, ja se ainoa apu, jonka avulla säkkipimeässä meressä jotain näkee, niin hyvin harvoin sukellusreissujen varustautumisen yhteydessä puhutaan pintavarustuksesta. Pinnallahan me vietetään kuitenkin se 80% koko sukellusreissusta.

On mukavaa koettaa suunnitella pimeäsukelluspäivä siten, että saapuu kohteelle tekemään valmisteluita jo valoisan aikaan. Sitten tietysti, jos ryynäilee useamman sukelluksen, niin pinta-aika menee pimeässä, mutta ainakin fasiliteetit on kyhäilty ja kamppeet kasattu / järjestelty silloin, kun on valoa.

Hyvien, laadukkaiden, roiskevesitiiviiden ja tehokkaiden pintavalaisimien rooli on tärkeä kaikessa tekemisessä. Alla lämpimiä suosituksia:

Fenix HM65R Superraptor 2, 1500 lm
Lajit‪»Ulkoilu‪»Valaisimet‪»Otsalamput‪»
Fenix HM65R Superraptor 2, 1500 lm
Erikoishinta 89,90 €
(155)
Heti saatavilla
Lumonite Compass V7 1250lm
Lajit‪»Ulkoilu‪»Valaisimet‪»Otsalamput‪»
Lumonite Compass V7 1250lm
149,90 €
(23)
Heti saatavilla
Petzl Actik Core 600lm
Lajit‪»Ulkoilu‪»Valaisimet‪»Otsalamput‪»
Petzl Actik Core 600lm
68,90 €
(42)
Heti saatavilla
Fenix HM61R V2.0 1600 lm monitoimiotsalamppu
Lajit‪»Ulkoilu‪»Valaisimet‪»Otsalamput‪»
Fenix HM61R V2.0 1600 lm monitoimiotsalamppu
99,90 €
(39)
Heti saatavilla


Sukellusnoviisina minulla oli ajatus siitä, että valaisimet ovat kalliita, ja että: "ei sitä tartte mitään ihmeempiä, kun en ole mikään ammattilainen" Suomi-sukellusura lähti siis liikenteeseen pienellä tuikulla, joka sinänsä ei ole pöllömpi valaisin varavalon varavalona tai kirkkaissa vesissä sellaisenaan.

Voin kertoa, että ensimmäiset sukellukseni erinäisille Itämeren hylyille olivat huomattavasti pimeämpiä ja aika tavalla jännempiä, kuin vierailuni samoilla kohteilla kunnollisen valaisimen kanssa.

Summa summarum: hanki heti kunnon valo, niin tästä harrastuksesta saa HUOMATTAVASTI enemmän irti. Pimeässä valo on yhtä oleellinen sukellusvaruste kuin maski.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Garmin Descent -tuotesarja: innovatiiviset sukellustietokoneet vaativaan käyttöön

Garmin Descent -tuotesarja tarjoaa huippuluokan sukellustietokoneita, jotka on suunniteltu niin harrastussukeltajille kuin ammattilaisillekin. Descent-laitteet yhdistävät Garminin ylivoimaisen älyteknologian sukelluksen vaatimuksiin, tuoden multisport- ja seikkailutoimintojen lis...

Mikä surf wing sopii tarpeisiini - video-opas

Innostaako uida kakkavedessä tai leväpuurossa?

Varuste.net jelppii omalta osaltaan BSAG:n kesän 2023 Itämeren suojelukampiksessa. Ihan ensinnä. Mikä on BSAG: Baltic Sea Action Group (BSAG) on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tekee vaikuttavia tekoja Itämeren pelastamiseksi. BSAG suojelee Itämerta...